Sen sijaan että olisin tänäänkin työskennellyt kotona, päätin lähteä hieman tuulettumaan ja lähdin läppärin ja muistivihkon kanssa kotini lähellä sijaitsevaan ihanaan Karirannan kahvilaan työskentelemään. Pohtiessani eroavaisuuksia kotona ja kahvilassa työskentelyn välillä, ymmärsin, että jopa minä koen hetkittäin yksinäisyyttä. Tämä on asia, mitä en ole jotenkin aiemmin hoksannut. Olen kyllä laittanut merkille sen, että olen todella paljon kotona, sillä työskentelen tällä hetkellä pääosin sieltä käsin. Sen lisäksi asun yksin, joten senkin johdosta kotonani on kovin hiljaista ja rauhallista. Rakastan kotiani ja kotona työskentelyä, eli sinällänsä en kaipaa siihen sen suurempaa muutosta. Nyt kuitenkin silmäni avautui sille tosiasialle, että kaipaan enemmän ihmiskontakteja. Kaipaan keskustelua. Kaipaan vaihtelua kotona olemiselle. Kaipaan tuuletusta. Kaipaan sosiaalisuutta!
Ymmärrän kyllä, että yksinäisyys on kokonaisuudessaan paljon suurempi asia, kuin mitä se on tässä minun tilanteessani. Suomessa on paljon ihmisiä, ketkä on täysin yksin, keillä ei ole ystäviä, ei läheisiä, ei ketään, kenen kanssa voisi viettää aikaa. Itse koen olevani erittäin sosiaalinen ja avoin ihminen ja minun on erittäin helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia - monet ovat paljon arempia, vetäytyvämpiä ja hiljaisempia kuin minä. Miten heidän tutustuminen uusiin ihmisiin sujuu? Varmasti paljon vaikeammin.
Myös elämäntilanteen muutokset voivat osaltaan ajaa kasvavaan yksinäisyyteen, esim. kaupungista maalle muuttaminen voi vaikuttaa tähän suuresti. Olen itse kokenut tämän aikoinaan, kun muutimme kaupungin kupeesta maalle peltojen keskelle. Kotona pysymistä lisäsi se, että töiden jälkeen oli kiire kotiin koirien luokse, eikä niitä tietenkään raaskinut enää työpäivän jälkeen jättää yksin. Tämä johti siihen, että vietin oikeastaan kaiken aikani kotona työpäivän jälkeen. Vuosien kuluessa aloin hiljalleen heräämään siihen, ettei minulla ollut enää juurikaan ystäviä, keiden kanssa olisin tavannut säännöllisesti tai edes ollut yhteydessä. Tunsin pahimmillaan olevani kuin vankilassa. Tämä oli pitkälti itseni ja omien uskomusteni aikaansaama illuusio - se alkoi hiljalleen murenemaan, kun aloitin joogaamisen ja rupesin käymään tunneilla muutaman kerran viikossa. Muistan edelleen erittäin hyvin sen tunteen mitä koin, kun sain tavata uusia ihmisiä, keskustella, vaihtaa ajatuksia puhumattakaan joogan tuomasta kokonaisvaltaisesta hyvästä olosta. Se valtava voimaantuminen mitä koin muiden ihmisten tapaamisesta, pois kotoa lähtemisestä ja ihan vain ajan omalle itselleni antamisesta, oli sanoinkuvaamattoman merkittävää.
Elämässäni tapahtui noin vuosi sitten isoja muutoksia, kun samoihin aikoihin jäin sekä silloisesta päivätyöstäni pois että muutin omaan kotiin keskustaan. Siitä hetkestä alkaen minulla oli kaikki palvelut suoraan ulko-oveni edessä ja kävinkin paljon ulkona kahvilla ja syömässä. Olin kuitenkin pääosin yksin - niin kotona kuin kahvitellessakin. Yksin oleminen on toki tehnyt minulle todella hyvää, sillä olen kaiken muutoksen keskellä prosessoinut todella paljon omaa elämääni ja sisintäni. Koen, että meidän on erittäin tärkeää osata olla myös yksin, ihan vain oman itsen äärellä. Nyt kuitenkin noin vuoden yksin asuneena ja jälleen uuteen asuntoon, hieman keskustan ulkopuolelle muuttaneena, olen alkanut pohtimaan yksin olemista ja yksinäisyyttä hieman syvemmin. Sitä, kuinka sekin on sitä tasapainoa elämässä, että yksin olemisen ohessa meillä on myös muita ihmisiä elämässä, joita tapaamme säännöllisesti.
Olen jo hyvän aikaa pohdiskellut, että aloittaisin järjestämään naisille omia tapaamisia. Sellaisia, joissa voisimme ihan vaan vaihtaa ajatuksia, puhua, kuunnella, avautua - mitä kukin siinä hetkessä sitten tarvitseekaan. Tästä on noussut mieleen kahdenlaista teemaa: sekä ihan vaan yleisellä tasolla naisten tapaamisia, että naisyrittäjien kesken, jolloin voisimme jakaa toisillemme hyvää myös omaan yritystoimintaan liittyen. Molempien ydintarkoitus on kuitenkin sama: kokemuksien ja ajatuksien jakaminen, vertaistuen antaminen ja saaminen sekä toistemme voimaannuttaminen. Luulenpa, että näiden pohdintojen jälkeen on aika vihdoin siirtyä ajatuksista tekoihin ja laittaa toimeksi! :)
Saisimmeko yhdessä ja erikseen tästä oikein kunnon rakkaudellisen ja voimaannuttavan kansanliikkeen käyntiin? Voisitko Sinä aloittaa järjestämään omalla paikkakunnallasi tapaamisia, kokoontumisia - oli ne sitten yleisesti ottaen naisille, miehille, tai erityisesti yrittäjille suunnattuja - kelle ja mille tahansa juuri sinun sydämesi sykkii ja koet sinulla olevan annettavaa? Tapaamisia voi järjestää missä vain - oli ne sitten omassa kodissa, kahvilassa, ravintolassa tai vaikka lenkkipolulla.
Olen perustanut Facebookiin ryhmän nimeltä Naisten oma kohtaamispaikka. Tervetuloa mukaan kaikki Lahden seudulla asuvat naiset, ketkä kaipaatte mitä tahansa vertaistukea, voimaantumista, iloa ja inspiraatiota elämään! Julkaisen kaiken muun kivan sisällön lisäksi ryhmässä myös infoa tulevista tapaamisista. Haaveeni on, että näitä vastaavia Facebook-ryhmiä on kohta kymmeniä eri puolilla Suomea! <3
Ilolla, valolla ja intoa puhkuen (sillä tästä tulee hyvä juttu),
Jenni