Koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi

koira.jpg


Alkusanat
 

Omat koirani ovat aina olleet minulle kuin lapsia. Rakkauteni heitä kohtaan on jotain niin valtavan suurta, että sitä on oikeastaan aika mahdotonta edes sanoin kuvailla. Minulla on myös aina ollut ns. sanaton yhteys koirieni kanssa. Sellainen, missä ei välttämättä tarvitse puhua (vaikka sitäkin olen tehnyt TODELLA paljon - olen aina jutellut koirilleni kuten ihmisille) vaan kommunikointi tapahtuu sanattomasti - on se sitten sydämen, sielun tai intuition - tai kaikkien niiden tasolla. Kun tälle kaikelle näkymättömälle avaa itsessään oven, sen kautta voi kokea aivan huikeita asioita. Se on kuin taikaa. Tämän saman voi toteuttaa luonnollisesti myös ihmisten välillä - tiedäthän esim. ne tilanteet, joissa ajattelet jotain sinulle läheistä ihmistä ja samassa hetkessä hän soittaa tai laittaa viestiä? Voimme siis lähettää viestejä ja kommunikoida myös ilman konkreettisia sanoja.

Koirat ovat äärimmäisen aitoja, autenttisia, auki olevia ja herkkiä olentoja. Aivan kuin pienet lapset! He ovat täysin auki tälle maailmalle, meille, ihan kaikelle. Meidän vastuu ja velvollisuus on pitää heistä huolta ja ohjata sekä opastaa, miten tässä maailmassa pärjää parhaiten. Meidän kuuluu tukea koiriamme ja kulkea heidän rinnalla pienestä pennusta vanhuskoiraan ja viimeiseen matkaan asti. Kaikkein eniten meidän kuuluu rakastaa koiriamme täysin ehdoitta. 

Koirat ovat tulleet elämäämme opettamaan meille valtavan paljon asioita. Se, että juuri se kyseinen koira asuu juuri sinun luonasi, ei ole sattumaa. Se on täysin tarkoitettu asia. Koirat ovat elämässämme opettamassa meille niitä asioita, joita kuuluu tulla eteemme ja opittavaksi. Eri koirat opettavat meille myös täysin erilaisia asioita. 

Elän juuri tällä hetkellä ensimmäisen kerran 14 vuoteen kokonaan ilman koiraa. Oma vanhuskoirani, Viivi 13 vuotta, siirtyi toiseen ulottuvuuteen vain pieni tovi takaperin. Käsittelen tätä asiaa edelleen - siihen liittyy niin monta kerrosta erilaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, että se ottaa oman aikansa, ennenkuin pääsen tilaan, missä tunnen olemassa olevat muistot rakkaudella, ilman surua.
Vielä viimeisenä hetkenään tämän maan kamaralla Viivi opetti minulle jotain todella merkittävää. Oppi on se, etten enää ikinä saa epäröidä omaa intuitiotani ja sydämeni ääntä. Etten enää ikinä anna järjen ja ns. ulkoapäin tulevien ajatusten mennä oman ydinminän sanoman ohi. En enää ikinä tee sitä virhettä. Sain tämän opin todella surullista reittiä, mutta sen kuului ilmeisesti mennä näin, jotta kokemus on niin voimakas, etten enää koskaan tee samaa virhettä uudelleen.

 

Koirien ruokinta
 

Yksi oleellisimmista asioista koirien elämässä (rakkauden lisäksi) on ravinto. Se, että se on mahdollisimman lajityypillistä ruokaa juuri koiralle. Jos mietit itseäsi ja sitä, mikä on luonnollisinta ruokaa sinulle (riippuen ruokavaliosta lihat, kalat, kananmunat, kasvikset, hedelmät, marjat, viljat...) - miksi koiralle, jolla on kaiken lisäksi saalistajan hampaat, pitäisi syöttää kuivamuonaa? 

Kuten me ihmisetkin, myös koirat ovat yksilöitä. Koiran rotu jo itsessään vaikuttaa siihen, minkä tyyppinen ruoka on juuri sille parasta, mutta tämän lisäksi on huomioitava yksilölliset erot - jotkut koirat sietävät paremmin raakaa kuin kypsää lihaa, jotkut koirat eivät taas siedä juuri lainkaan raakaa ja niille on parempi tarjota kypsiä lihoja. Jotkut koirat eivät siedä raakoja kasvissoseita, vaan tarvitsevat kypsennettyjä kasviksia. Jokaista koiraa voi kuitenkin ruokkia jossain muodossa lihoilla, kasviksilla ja muilla aineksilla, mitkä on osa koiran luonnollista ruokintaa.

Omat koirani ovat syöneet pikkupennuista asti luonnollisesti - lihoja, kaloja, kananmunia, lihaisia luita, kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Olen siis ollut koirieni kanssa luonnollisen ruoan/ raakaruokinnan äärellä jo 14 vuoden ajan. Tämä ei kuitenkaan ole ollut tie onneen ja terveyteen, sillä Viivi oli nuorena todella oireileva, ns. allerginen koira. Yritin luonnollisesti parhaani sen tiedon valossa, mitä minulla silloin oli koirien ruokintaan liittyen ja mitä sain avuliailta ihmisiltä ja eläinlääkäriltä. Olin kuitenkin jatkuvasti umpikujassa, todella stressaantunut ja ahdistunut katsoessani äärimmäisen rakasta ja oireilevaa koiraani. Miten monet kerrat ajattelin, että voisinpa ottaa nuo oireet itselleni, ettei Viivin olisi tarvinnut kärsiä niistä. <3
Jälkikäteen olen miettinyt tuhat ja yksi kertaa, että voi kumpa minulla olisi ollut kaikki se tieto ja taito, mitä sain vuosia myöhemmin opiskellessani eläinten luontaishoitajaksi. Olisin nimittäin pystynyt parantamaan Viivin kutinat, hiivat ja märkivät tassut pelkkää ruokavaliota muuttamalla. Minun kuitenkin kuului saada se oppi (ja myöhemmin paljon paljon lisää oppeja myös toisten koirien kautta), jotta minulla on omakohtainen kokemus näistä asioista ja jotta haluni oppia lisää ja enemmän kasvoi niin suureksi, että päätin lähteä kouluttamaan itseäni asian parissa. Ilman näitä kokemuksia en välttämättä olisi ikinä päätynyt kyseiseen kouluun.
Sittemmin, kun osasin ruokkia Viiviä juuri sen tarvitsemalla tavalla, hän parani täysin kokonaan kaikista allergisista oireista - niin kutinoista, hiivasta kuin tassutulehduksistakin.


Koirani ovat olleet hyvin elinvoimaisia vanhusikään saakka. Viivi alkoi ns. vanhenemaan silmissä vasta noin 12-vuotiaana - siihen asti hän oli kaiken kaikkiaan hyvin virkeä, hyvinvoiva, elinvoimainen ja näytti huomattavasti nuoremmalta kuin mitä todellisuudessa oli. Hugo nyt 9,5-vuotiaana, käyttäytyy edelleen kuin vähintäänkin puolet nuorempi. Hän on energinen, iloinen ja omaa edelleen vahvan sisäisen elinvoiman. Uskon vahvasti - ei, tiedän, että ruokinta on vaikuttanut sekä Viivin että Hugon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja siihen, että niiden Qi, elämän energia, on säilynyt hyvänä niin pitkään.
 

Olen saanut todistaa lukemattomia paranemisia - jopa suoranaisia ihmeitä - koiria hoitaessani ruokinnan avulla. Kerran eteeni tuli eräs pieni koiraneito, joka oli tähän astisista tapaamistani koirista huonokuntoisin. Hänellä oli sekä etu- että takatassut pitkälti karvattomat sekä iho todella punainen ja tulehtunut. Niskassa oli turvonneet poimut jotka märki. Koira oli kokonaisuudessaan todella kurjan ja kipeän näköinen. Tämä koira ei varsinaisesti tullut alkuun asiakkaakseni, vaan tapasin hänet ja omistajansa "sattumalta" (minun elämässä ei ole sattumaa, vaan kaikki tapahtuu juuri kuten on tarkoitettu - siksi lainausmerkit sattuma-sanan ympärillä). Minussa heräsi kuitenkin, luonnollisesti, suuri halu auttaa tätä koiraa. Koin, että koira olisi tärkeää saada lääkäriin, jotta voisimme sulkea pois mahdolliset bakteerit jne.
Omistajalla ei ollut varaa eläinlääkäriin, joten tein Facebookissa päivityksen, että olen halukas tekemään 5 ruokintasuunnitelmaa alehintaan 30 euroa, jotta saan kasaan 150e koiran eläinlääkäriä varten (arvioin, että sen verran käynti maksaisi). Kävi niin, että minuun otti yhteyttä minulle ennestään täysin tuntematon nainen, joka oli nähnyt kirjoitukseni Facebookissa silloisen yhteistyökumppanini seinällä (edelleen iso sydän sinulle!!). Hän kertoi halustaan auttaa ja sanoi olevansa valmis maksamaan tämän koiran eläinlääkärikulut. Sanoin, että koen 150e olevan sopiva summa. Niinpä suuntasimme koiran ja omistajan kanssa eläinlääkärille lahjoitetun rahan kera.
Eläinlääkäri otti näytteitä koirasta ja päätyi suosittelemaan erästä kallista allergialääkettä hoitomuodoksi. Omistajalla ei olisi ollut siihen edes varaa, mutta halusin joka tapauksessa suositella, että kokeilisimme hoitaa koiraa ruokavaliolla. Muistan edelleen kuin eilisen päivän, kuinka eläinlääkäri sanoi, etten kyllä pysty auttamaan koiraa ruoalla. Voi kuinka väärässä hän olikaan..!!
Tein koiralle parantavan ruokintasuunnitelman oireiden perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokalistaan laitettiin aineksia, joiden tiesin olevan juuri siinä hetkessä koiran elimistöä ja oireita parantavia. Tietyt ruoka-aineet oli myös täysin kiellossa, nimittäin mm. tietyt lihat vain lisää tiettyjä oireita kehossa. Koira näytti kahden viikon kuluttua jo täysin erilaiselta: hänen karvat olivat alkaneet kasvamaan takaisin jalkoihin eikä iho ollut enää niin tulehtunut. Kuulin, että tämän parivaljakon tutut eivät tahtoneet enää jonkin ajan kuluttua uskoa, että kyseessä on sama koira, niin paljon se oli muuttunut. Saimme siis parannettua tämän pienen koiraneidon kokonaan ruokavaliota muuttamalla. <3


Kuten itsemme, voimme sairastuttaa myös koirat ruoalla, tai antaa heille oikeanlaisella ravinnolla työkalut rakentaa itselleen terve, vahva, hyvinvoiva ja elinvoimainen keho. Kumman sinä haluat tarjota rakkaalle koirallesi? <3
 

viivi.jpg

Energiahoito koirille

 

Kerran kävin tapaamassa erästä ihanaa nuorta saksanpaimenkoiraa. Hänellä oli närästystä ja vatsanpuruja ja hän oireili mm. nuolemalla paljon toista etutassuaan. Kävin koiraa hieroen ja energialla hoitaen läpi samalla kun keskustelimme omistajan kanssa. Koira oli rauhallinen ja rento käsittelyssä - taisipa hän jokusen suukonkin minulle laittaa. <3 Myöhemmin olimme omistajan kanssa yhteydessä kysellessäni, miten tämä koiralapsi voi. Omistaja kertoi, että huomattavasti paremmin - oireet oli helpottaneet kovasti ja koira oli oikein hyvinvoiva. Ihmeellisintä oli kuitenkin se, että hän kertoi koiran lopettaneen tassunsa nuolemisen samana päivänä, kun olin käynyt heidän luonaan.


Koirat ovat äärimmäisen herkkiä myös erilaisille energioille. Olenkin hoitanut heitä reiki-energialla samalla, kun olen käynyt hoitotilanteessa koiran kehoa hieroen läpi. Useinmiten koirat ovat todella tyytyväisiä ja rentoutuneita hoidon aikana - joskus on käynyt jopa niin, ettei hoidettavana oleva koira halua millään nousta ylös hoidon loputtua! On kuitenkin myös tilanteita, joissa energiahoitoa ei ole haluttu ottaa vastaan - parasta onkin, että koirat ollessaan niin aitoja, näyttävät aivan selkeästi, onko tilanne heille mieluisa vai ei.

Olen saanut nähdä myös omissa koirissani ison eron energiahoidon vastaanottamisessa: Viivi oli useinmiten vastahakoinen välittämälleni energialle. Poikkeustilanne oli kuitenkin silloin, kun hän jostain syystä reagoi hyvin vahvasti kerran mm. sikakorvaan ja sai jonkinlaisen kohtauksen (muistutti hieman vatsalaukun kiertymän alkuoireita). Tässä tilanteessa Viivi oli äärimmäisen vastaanottavainen välittämälleni energialle, ja alkoikin nopeasti rauhoittumaan ja voimaan paremmin. Vastaava tilanne toistui vuosien aikana muutaman kerran, ja joka kerta sain rauhassa välittää energiaa. Aivan kuin Viivi olisi tiennyt sen auttavan. Ja kyllähän hän tiesi. <3
Hugo sen sijaan on aina ollut erittäin avoin hoidoilleni. Hän vain on, ottaa vastaan ja nauttii. <3

 

Esimerkkejä asiakkaiden havaitsemista muutoksista koirassaan ruokintamuutosten ja tapaamisen jälkeen:

  • Iho-ongelmat parantuneet
  • Kutina lakannut
  • Hiiva poistunut
  • Korvien töhnintä lakannut
  • Ruokahalu parantunut
  • Tassujen jne muiden paikkojen nuoleminen lakannut
  • Turkki kasvanut paremmaksi/takaisin
  • Pahan hajuinen hengitys poistunut
  • Ruoansulatus parantunut
  • Vatsankurinat ja närästys poistunut
  • Ulostemäärä pienentynyt
  • Jatkuvat tulehdukset poistuneet
  • Virkeämpi, pirteämpi ja iloisempi koira
     

Hoidan koiria sekä yksilöllisiä ruokintasuunnitelmia että energiahoitoja tekemällä. Voin tehdä ruokintasuunnitelman myös sähköpostitse, mutta jos haluat tulla koirasi kanssa tapaamaan minua, se onnistuu Lahden seudulla (paikka varmistuu pian). 

Tapaamisen aikana käymme koirasi tilanteen, aiemman ruokintamallin ja mahdolliset oireet kokonaisuudessaan läpi. Teen ruokintasuunnitelman keskustelujen ja koiran tarkkailun ja tutkimisen perusteella ja lähetän sen sinulle sähköpostitse jälkikäteen. 

Hintaesimerkkejä:

  • Ruokintasuunnitelma sähköpostitse - 80e
  • Koiran kehon läpi käyminen ja ruokintasuunnitelma. Tapaamisen kesto 60min. - 120e
  • Koiran kehon läpi käyminen ja reikihoito. Tapaamisen kesto 45min. - 50e
     

Koulutukseni eläinten hoitamiseen liittyen:

  • Eläinten luontaishoitaja
  • Eläinten luontaisterapeutti-koulutuksen kursseja
  • Reikihoitaja



Jos haluat apuani koirasi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kanssa, ota rohkeasti yhteyttä info@jennikivikoski.fi!

IMG_2887.jpg